Gamla Uleåvägen 141 / Vanha Ouluntie 141
67410 Karleby / Kokkola
+358 504043254
Keramiikka, Muotoilu, Taidekäsityö, Veistos
Olen keramiikkataiteilija Merja Pohjonen Olen valmistunut keraamikoksi Taideteollisesta korkeakoulusta, Helsingissä vuonna 1980. Asun tässä talossa ja työskentelen freelancerinä täällä omalla työhuoneella. Työhuoneen alakerrassa on verstas ja yläkerrassa on näyttelytilat. Teen keramiikkaa, taide- ja käyttöesineitä eri savilaaduista ja monilla käsinrakennustekniikoilla sekä dreijaamalla. Teokseni poltan sähkö-, puu- ja kaasu-uuneilla sekä miilussa. Olen ollut opettajana lasten kuvataidekoulussa ja opettanut aikuisten keramiikkakursseja Kokkolan seudun opistossa. Opetan edelleen vaikka olenkin jo opetustyöstä eläkkeellä.
Avoimet ateljeet -Konstrundan viikonloppuna vierailijat saavat tutustua työskentelytiloihini ja gallerianssa valmiisiin töihin. Puutarhassa tupruttaa säiden salliessa muinaisuuni koko viikonlopun ajan ja se aukaistaan sunnuntaina tuntia ennen tapahtuman päättymistä. Kävijät saavat kokeilla dreijausta potkudreijalla ja muovata savesta pienen esineen.
Kun tulet Kokkolan keskustasta päin aja Ouluun päin E8 pitkin Vitsarin Shellin ohi ja käänny seuraavassa risteyksessä oikealle , Vessintie. Jatka seutaavaan risteykseen ja käänny vasemmalle Vanha Ouluntie. Aja vasemmalle kunnes tie päättyy .Viimeinen talo vasemmalla on Konstrundan kohde.