AVOIMET ATELJEET KAIKKIALLA SUOMESSA

Konstrundan on avoin ateljee -tapahtuma, joka järjestetään vuosittain yhtenä syyskuun viikonloppuna. Tällöin osallistuvat taiteen, taidekäsityön ja muotoilun ammattilaiset avaavat työhuoneensa ovet yleisölle. Tapahtuma on maksuton kävijöille.

Tervetuloa vierailulle luovaan tilaan!

Sinulla on mahdollisuus tavata taiteilijoita, taidekäsityöläisiä ja muotoilijoita eripuolilla Suomea. Eniten osallistujia on kaksikielisellä rannikolla ja Ahvenanmaalla, mutta heitä löytyy myös Pirkanmaalta, Hämeestä, Mikkelistä ja Lapista.


Sari Nikolan ateljee, Konstrundan 2018. Kuva: Annabelle Antas.

MIKSI taidekierros?

Ensimmäinen Konstrundan järjestettiin vuonna 2008, jolloin se oli osa Svenska Kulturfondenin 100-vuotisjuhlan ohjelmaa. Ruotsissa taidekierroksilla on pitkät perinteet ja sieltä on saatu idea Konstrundaniin. Kultturiyhdistys Grand toimii järjestänä.

Ruotsinkielisestä runsaan 80 osallistujan tapahtumasta rannikolla ja Ahvenanmaalla on kehittynyt koko Suomen kattavaksi tapatumaksi. Vuonna 2023 lähes 350 henkilöä esittäytyivät yleisölle Konstrundan-viikonloppuna. Kiinnostus avoimet ateljeet -tapahtumaan on suuri niin kävijöiden kuin ammattilaisten keskuudessa: viikonlopun aikana laskettiin yli 31 000 käyntiä osallistujien luona!

Arvokkaita kohtaamisia.

Kävijöiden kohtaamiset taiteilijoiden, käsityöläisten ja muotoilijoiden kanssa ovat rentoja. Kiinnostavat keskustelut ja luovat hetket valloittavat työhuoneet. Konstrundan tarjoaa myös mahdollisuuden ostaa teoksia ja tuotteita suoraan valmistajalta.

Taiteen Perjantai Paraisilla, 2017. Kuva: Henrik Zoom.
Konstens fredag i Pargas 2017. Kuva: Henrik Zoom.

OHEISOHJELMA

Konstrundaniin liittyen järjestetään erilaista ohjelmaa sekä kävijöille että osallistujille. Useassa käyntikohteessa voi seurata työnäytöksiä tai osallistua erilaisiin pieniin pajoihin.

Kävijöillä on myös mahdollisuus osallistua ilmaiseksi taidearpajaisiin täyttämällä arpalipun jokaisessa ateljeessa, jossa vierailevat. Konstrundan ostaa voitot osallistujilta ja ne esitellään kotisivuilla ja Konstrundan-lehdessä.

Taiteen Perjantaina tarjoamme kaikille kouluikäisille lapsille ilmaisen taidetehtävän. Vuosien 2020 - 2023 elokuvat, joissa eri taiteilijat esittävät tehtävän lapsille, löytyy kotisivuillamme. Tehtävän voi tehdä koska vaan ja vaikka monta kertaa!

 

KONSTRUNDAN NUMEROISSA

Lue viime vuoden Konstrundista laatimastamme arviointikertomuksesta:

Konstrundan 2023 - arviointirapporti