Pohjois-Karjalasta, Joensuun kupeesta, Enosta löytyy Myllyahon hirsiateljee, jossa tekstiilitaiteilija ja käsityöläinen Kerttu Ahlholm työskentelee. Juuri nyt työn alla on pellavataideprojekti, jossa hän kasvattaa itse materiaalinsa ja työstää sen alusta loppuun kudotuiksi tekstiiliteoksiksi.
Haastattelupäivänämme huhtikuun alkupuolella Kerttu on kehrännyt. Monien työvaiheiden jälkeen, aiemmin keväällä hän on päässyt tekemään ulkona lihtausta, työvaihetta, jossa pellavakuidut vedetään metalliteräisen lihdan läpi pellavan kuoren palasten erottamiseksi kuidusta. Sen jälkeen kuitukimppu puhdistetaan vielä häkilällä ja kammataan, jotta jäljelle jää vain kaikista hienoin pellavakuitu. Sitä sitten voi alkaa kehräämään langaksi ja lopulta kutomaan langoista kankaaksi. Tuntuu hurjalta ajatella, että tämä projekti on aloitettu jo edellisenä keväänä toukokuussa tuomen kukinnan aikaan, kun pellavan siemenet on kylvetty lämmenneeseen maahan. Hätähousun hommaa pellavan työstö ei todellakaan ole!
Kerttu on valmistunut Helsingissä Metropolian ammattikorkeakoulusta vuonna 2023. Hän on asunut myös tovin pohjoisessa, mutta veri veti takaisin lapsuuden maisemiin. Työskentely maaseudun rauhassa ja luonnon ympäröimänä sekä inspiroi, että tuo materiaalit taiteeseen, pyrkiihän Kerttu käyttämään luonnoläheisiä raaka-aineita ja kestäviä, omavaraislähtöisiä tapoja luoda taidetta.
- "Tämä tuntuu omalta paikalta ja täällä luovuus kukoistaa parhaiten”, Kerttu kertoo. ”Tämä luonto ja rauha näkyvät myös muotokielessäni”.
Vaikka nykyään käsin tekeminen on oleellinen osa Kertun taiteellista praktiikkaa, käsityöt eivät aina ole kuuluneet työn keskiöön. Aikanaan, opiskelujen alkuvaiheessa vaatetusala ja kuosien suunnittelu kiinnostivat enemmän. Tartossa suoritettu vaihto-opiskelujakso muutti kuitenkin suunnan, kun käytännönläheisissä opinnoissa pääsi kutomaan ja näki, kuinka sitä saattoi käyttää taiteen tekemiseen. Silloin syttyi palo taiteeseen ja erityisesti kudontaan. Innostus kudontaan on lisännyt kiinnostusta laajemminkin käsityötaitoihin.
Juuri nyt tekstiilitaiteilijaa inspiroi kevät ja uuden elämän alku. Kohta pääsee taas viljelemään pellavaa ja ensi kuussa hänen on tarkoitus aloittaa työn kudontavaihe. Kerttu suunnittelee jo loimien valmistusta. Hän ei yleensä juuri luonnostele töitään etukäteen, vaikka niistä toki jonkinlainen visuaalinen ennakkoajatus mielessä häivähtelee. Kaiken pohjana toimii kudonta ja muut käsityötekniikat, joihin hän tuo mielellään jotain uutta esimerkiksi kolmiulotteisuutta ja vaatemaisuutta. Yleensä työ edetessään paljastaa, mihin suuntaan se alkaa muotoutua. Kerttu toivoo, että koko kuljettu matka näkyy lopputuloksessa, vaikka sitä ei vielä ennakkoon tiedä, miten se tulee ilmenemään.
Pohtiessaan taiteellisen työn haasteita, Kerttu mainitsee ajankäytön. Työn rajaaminen muusta elämästä saattaa olla vaikeaa, varsinkin jos työskentelee kotona. Siinä auttavat kuitenkin rutiinit ja harrastukset. Ajalla ja prosessin hitaudella on kuitenkin suuri merkitys Kertun työskentelyssä. Hän kokee olleensa aiemmin melko kärsimätön ja pitkäjänteisten projektien tekeminen on saattanut olla välillä haastavaa. ”Innostus tuottaa taidetta omavaraislähtöisesti ja kestävästi sai minut kuitenkin lähtemään mukaan pellavan matkaan”, Kerttu pohtii. Hän haluaa lisätä hitaiden tekniikoiden arvostusta luoden vastavoimaa nopean tuottamisen ja valmistamisen rinnalle.

- On ollut hyvin antoisaa oppia vanhoja perinteisiä taitoja ja näin olla osana niiden jatkumoa, hän jatkaa.
Tätä iloa hän haluaa jakaa myös eteenpäin: suunnitteilla on yhteispellavaviljelmä ja pellavaan liittyvä tapahtuma Enossa sekä kehruutyöpajoja Joensuussa.
Konstrundaniin Kerttu halusi osallistua, koska on kokenut muiden työpajoihin tutustumisen mielenkiintoiseksi ja inspiroivaksi ja haluaa antaa myös itse muille siihen mahdollisuuden. Kerttu toivoo, että moni löytääkin tiensä Konstrundanin aikaan hänen ateljeehensa. Metsä ja maalaisympäristö lampaineen voi olla monelle virkistävä kokemus. Myllyahon hirsiateljeessa pääsee tutustumaan muun muassa kehruuseen ja työskentelyyn pystykangaspuiden parissa. ”Kiinnostavaa päästä kuulemaan, miten ihmiset näkevät uudet työni, odotan kovasti keskusteluja, ne voivat olla niin antoisia molemmin puolin”, Kerttu manitsee toiveistaan Konstrundan-viikonlopun suhteen.
- Ja ehkäpä erilaisten tekniikoiden näkeminen herättää jossain kipinän käsitöiden pariin ja toimii inspiraationa siihen, miten erilaisin luovin keinoin niitä voi hyödyntää taiteessa!

